Nimi: Belle & Sebastian – Books EP (cd-ep)
Vuosi: 2002
Ostopaikka: Swamp, Tampere
Kappaleet:
1. Your Cover’s Blown
2. Wrapped Up In Books
3. Your Secrets
4. Cover (version)
Tän ep:n mä muistan. B&S:n keräily oli siinä vaiheessa, että lähes kaikki Jeepster-ajan sinkut ja ep:t oli jo kerätty, mutta levyjä ei ekoja kahta lukuunottamatta tullut ostettua. Toki siis tämäkin piti hankkia, kun kerran kesällä 2002 julkaistiin. Muistelen, että kävin ensin Platassa, mutta sieltä oli loppunut pari päivää julkaisun saapumisen jälkeen, mutta Swampista sain sitten viimeisen. Elämän pieniä iloja.
Books EP kokonaisuudessaan visuaalista ilmettä myöten on jotenkin todella aikansa kuva ainakin itselle. Tuo oli juuri sitä aikaa, kun kaupunki oli täynnä niitä pallomekkotyttöjä. Ja sitä sellaista tweed-poppailua. Ihanaa naiviutta, ainakin itsellä. Jotenkin tällainen Stuart Murdochin puoliperversseillä lyriikoilla ryyditetty ihana nössöpoppi toimi siihen yhtälöön täydellisesti. Sit tää kotelokin, täydellinen värimaailma ja ihana kokonaisuus. Kaunista edelleen.
Your’s Cover Blown oli yhteen aikaan varmasti soitetuin kappale stereoissani, siinä kieltämättä mennään hienosti osasta toiseen. Tosin enää ei iske niin lujaa kuin silloin, jotenkin tää vie mut just sinne vuoteen 2002. Nimibiisi on kaunis poppis, mutta erityisesti Your Secrets toimii näin vuonna 2012, tykkään tuosta meiningistä. Vikana oleva remix jää vähän pliisuksi myös.. En tiedä, tää on todella puhutteleva aikansa kuvaus ja tuo paljon muistoja mieleen, mutta ei tämä yhtyeen paras ep ole. Kiva lisä silti hyllyssä.
Pisteet: 64
tweaklerish
3.8.2012 at 15.00
Your’s Cover Blown oli tosiaan tuolloin kova biisi, eräänlainen nössöpopin oma Stairway to Heaven, jos kömpelö analogia sallitaan.