Nimi: Oasis – Roll With It (cd-single)
Vuosi: 2000
Ostopaikka: Swamp, Tampere
Kappaleet:
1. Roll With It
2. It’s Better People
3. Rockin’ Chair
4. Live Forever (Live at Glastonbury ’95)
Olla 18 jälleen. Löytää Oasis. Tajuta, että nää mulkut Manchesterista on nerokkainta, mitä maa päällään kantaa. Ymmärtää, että Noel ikäänkuin puhuu just mulle, ja että Liam on mulkku siksi että sillä on vaan varaa. Esittää kaikille tyypeille, että ”joo joo mutku tää on oikeesti hyvää musaa..” ..tut oo, tässä on vaan munaa. Nää sällit tekee mitä tahtoo, ja näin viisi vuotta myöhemminkin tää tuntuu ajankohtaiselta. Osuu angstiseen teiniin. Pussikalja, Oasis, vapauden kesä. On vaan musiikki. Keräämisvimma, viikottain Swampissa. Aina Oasista ja muuta mukaan. Tullut obsession kerätä kaikki näiden sinkut. Tuntuu kuin kaikki mitä nää on ikinä julkaissut olis vaan parasta ikinä. Sitten Ruisrockin keikka, jäätyminen, skippaaminen, harmitus. Dsaa. Mut nää levyt pyörii. Kesä jatkuu ikuisesti. Bonehead nauraa sinkun kannessa, mut hei sori, mä tiedän jo vuonna 2000 että et sä enää oo bändissä.
Roll With It on itselle kyllä yksi isoimmista sinkuista näiltä, ei ollut eka Oasis-sinkku, mutta aika alussa kuitenkin. Jotenkin näissä neljässä kappaleessa tiivistyy koko Oasiksen nerous; koukkuinen a-puoli, vekkulin pohdiskeleva It’s Better People Noelin laulamana, Rockin’ Chair – yksi parhaista Oasiksen b-puolista, sitten vielä huumehöyryinen viimeinen liveveto – Liam aukomassa päätä rokkikukkona. Aijai, tämä kyseinen single laittaa aina kävelyn pari astetta enemmän takakenoon ja pidentää askelta. Fuck all, because I can.
It’s Better People on kyllä levyn helmi näin ajan jälkeen kuunneltuna, hyvää pohdintaa ihmisistä ja maailmasta. Päivän wtf-moment kansikuvasta – tv:n johdot hiekassa ja taustalla Blackpool Pier.. On varaa.
Pisteet 76
Akin aarteet 
T
27.7.2012 at 20.24
Yeah, nyt on pintaraapaisut tehty. Koska lisää?
aki
29.7.2012 at 20.52
Joop, ensi viikolla jatkuu – ehkä jo huomenna! Jäänyt töiden ja lomien takia vähiin, huomenna jatkuu.
tweaklerish
3.8.2012 at 15.38
Loistavaa; tunnelmallisia poustauksia ollut tähän asti. Jos ihminen haluaa omalla perverssillä güttenbergilaisella tavallaan reagoida musiikkiin sanallisesti, lienee tämä henkilökohtainen lähestymistapa juuri se vähiten halveksittava muoto.
aki
9.8.2012 at 10.14
Luin nyt vasta provon kunnolla havaiten sen provoksi. Mut hei, minkä mä voin sille että oon osa Guttenbergin galaksia.. Mieluummin näistä haluaa kirjoittaa sellaista retrospektiivistä päiväkirjaa tuntoineen ja muistoineen, kuin vaikkapa piirtää kuvaa tai väsätä tansseja. Ehkä ajatuksena on tavoittaa joitain muitakin, tällöin nuo edellämainitut vaihtoehdot ovat aika käyttökelvottomia…
tweaklerish
9.8.2012 at 11.12
Nimenomaan juuri näin. Eli se, että latistetaan musiikkia sanoilla, on toki tyypillistä, mutta perverssiä lajikäyttäytymistä. Sen sijaan se, että tuodaan Musiikki ulos yhdistäen se vain osaksia laajempia tuntemuksia, tarinoita ja maailmaa, on jo kokonaan toinen juttu.
Eikö ole tavallaan aika käsittämätöntä, kuinka paljon musiikkiin reagoidaan kirjoittamalla, varsinkin kun tunnetaan kielellisen ilmaisun rajallisuus ja sitä ohjaavat sosiaaliset konventiot? Siis mieti: kuuntelet levyn tietäen, että päämääränäsi on kirjoittaa siitä… Tästä kohta lisää.
Onneksi monesti kysymys ei ole pelkästään sanallisesta musiikkiin reagoimisesta, vaan sen tuottamien tuntemusten tuomisesta laajemmin jaettuun kokemusmaailmaamme. Ja juuri tämäntyyppistä toimintaa olen havaitsevinani tässä aarreblogissa. Sen sijaan levyarvioiden tekeminen, musiikin kaikenlainen käsitteellistäminen (pois lukien musiikin tekemiseen liittyvä teoria, jonka voidaan nähdä välinearvona arvokkaammille päämäärille) ja yleisesti kaikki se aika, joka vietetään pois musiikin välittömästä kokemisesta ja kuitenkin näennäisesti sen piirissä, on äärimmäisen tuomittavaa ja inhimillisesti latistavaa. Informaatioarvo ei käy perusteluksi, sillä musiikkiin voidaan – ja tulisi vastata – myös musiikilla.
Ensisijainen tapa olla musiikille läsnä on vastata siihen musiikilla (tämä tuottaa maailmaan musiikkia); toissijainen tapa on reagoida siihen ruumiillisesti, mitä moninaisimmissa muodoissa; kolmanneksi tullee musiikin tuominen osaksi omaa kokemusmaailmaa jakamalla sitä sosiaalisesti sen tuottamia tuntemuksia kuvaillen. Tämän jälkeen, ja pahnan pohjimmaisena, tulee kaikenlainen ryönä, joita muun muassa itsensä vakavasti ottavat kriitikot levyarvosteluissaan tuottavat.
Ja sitten on vielä yksi, kaikkein halveksuttavin musiikkia latistava ja hyväksikäyttävä ilmiö, myös sanallinen sellainen; musiikin ja ihmisen yhteydellä filosofoiva pseudotieteellinen jargoni.
aki
9.8.2012 at 11.30
Samaa mieltä. Pääpiirteiltään tässä koko blogissa on ideana sellainen tietynlainen ”tavarafetissin” hekumointi – tuoda esiin myös sitä kyseistä levyä, sitä fyysistä kappaletta, missä kaikessa se on ollut mukana. Tämähän on nimenomaan mahdollista fyysisten levyjen kanssa, sillä asia ei ole ollenkaan sama esimerkiksi silloin, jos joku kertoo ”ah, muistelen mitä tätä kappaletta kuunneltiin silloin ja siellä ipodista/radiosta”. Tässä on kyse nimenomaan niiden tapahtumien muistelusta, joissa kyseinen fyysinen kappale on ollut mukana. Tuoda esiin sitä musiikinkuluttamisen toimijuutta, mitä siitä on ponnistanut..
Monta tarinaa varmasti tulee käsittelemään myös pohdintaa PN-musiikista ja levyjä inspiroineista sessioista. Niitä on haastavaa ja hauskaa pukea sanoiksi, yrittää edes jollain tavalla avata niitä vanhoja muistoja ja tuntoja.