Apoptygma Berzerk – 2nd Manifesto (cd-ep)

Nimi: Apoptygma Berzerk – 2nd Manifesto (cd-ep)

Vuosi: 2002

Ostopaikka: Ehkä Jukeboss…

Kappaleet:
1. The Approach To Death (Intro)
2. Spiritual Reality
3. Burning Heretics (Gothic Version)
4. Seven Signs
5. Our Soul Will Remain (Outro)

Apoptygma Berzerkillä on hämmentävä osa musiikkihistoriassani; yhtye (tai yksi mies) oli lyhyen aikaa todella suuri innostuksen kohde – EBM tuli ja otti otteeseensa vuosituhannen alussa. Tuolloin tuli kerättyä kaikki mahdollinen tältä Norjan lahjalta goottiteknon sykkeeseen. Tähän samaan sarjaan mahtui myös tämä APB:n ensimmäinen julkaisu vuodelta 1991. Harmonizerin jälkeen yhtye ei ole julkaissut mitään ihmeellistä, mutta näissä vanhoissa on edelleen se kiehtovuutensa.

Tämä ep assosioituu itsellä hyvin vahvasti tuonne 2002 ja 2003 vuosiin. Havaitsin yht’äkkiä olevani mielessäni kävelemässä pimeää ja lumista reittiä Atalasta Leinolaan, eli porukoilta kotiin. Siihen angstiin, huonoon oloon, nuoruuden epävarmuuteen ja itsensä etsintään. Siihen kaikkeen tämä levy on täydellinen soundtrack; huomaan ahdistuvani tätä kuunnellessani, en niinkään musiikista vaan siitä kaikesta mitä tämä tuo pintaan. Ei mitään kovin pahaa, mutta ei mitään kovin hyvääkään.

Musiikillisestihan tämä ensimmäinen julkaisu on monilta osin hyvin yksinkertaista ja aikaan sidottua – teemat ovat simppeleitä ja yksiulotteisia. Jotain kovin tarttuvaa tässä on, sillä voin hyvin kuvitella gootahtavan teinin angstanneen tätä kulttisuosikkia jossain pimeässä klubissa. Onhan tässä jotain koomista, että kappaleet ovat nimeltään Approach to Death, Spiritual Reality, Burning Heretics (Gothic Version), Seven Signs ja Our Souls Will Remain. Anteeksi nyt vaan, mutta eihän tällaista voi enää näin pappaiän kyynisyydessä ottaa kovin tosissaan. Kappaleista Seven Signs kyllä toimii edelleen – tuollainen säksättävä synalinja vaan uppoaa syvälle pään sisään aina.

2^nd Manifesto oli todella usein osana sitä tusinan cd:n pakettia, jota kuljetin päivittäin teekkarihelvettiin kannettavan cd-soittimen kanssa. Tästä on muistoja, en väitä että hyviä, mutta muistoja kuitenkin. Joskus haluaisi puristaa Stephen L Grothin kättä ja sanoa, että hänellä oli rooli omn identiteetin lopullisessa muodostumisessa. Oho, nyt poikki ennen suurempia hekumointeja..

Pisteet 71

Advertisement

 

The Prodigy – Always Outnumbered, Never Outgunned (cd-albumi)

Nimi: The Prodigy – Always Outnumbered, Never Outgunned (cd-albumi)

Vuosi: 2004

Ostopaikka: Platta

Kappaleet:
1. Spitfire
2. Girls
3. Memphis Bells
4. Get Up Get Off
5. Hotride
6. Wake Up Call
7. Action Radar
8. Medusa’s Path
9. Phoenix
10. You’ll Be Under My Wheels
11. The Way It Is
12.Shoot Down

AONO, kuten tämä levy tuttavallisemmin tunnetaan, on ehkä oman musiikkifriikkihistoriani kaikkien aikojen odotetuin levy. Vuoden 1998 jälkeen tuli vuosi toisensa jälkeen odoteltua ja kytättyä uutta The Prodigy -albumija a. Vuoden 1999 Liamin miksaus-levy Dirtchamber Sessions (arvostellaan myöhemmin…) -levyn jälkeen oli jo vahvasti huhuja siitä, että kohta levy on valmis. Mutta ei, mitään ei kuulunut. Sitten he joskus vuosituhannen vaihteen aikoihin kiersivät Australiassa ja soittivat kolmea uutta kappaletta. Muistan kuinka latasin niitä huonolaatuisina fanifoorumien kautta ja kuuntelin. Fiilistelin ja kuuntelin. Olin ihan varma, että kohta saadaan koko levyllinen tätä herkkua. Mutta ei, mitään ei kuulunut. Mieleen on jäänyt sarjakuva, jossa Liam pelaa pleikkaa ja angstaa, vaikka ovella on miljoona fania ja levy-yhtiö yms..

Sitten tuli vuosi 2002 ja Baby’s Got a Temper -sinkku. Tuolla sinkulla oli kuultavissa osia noista aiemmista kappaleista (muistan että yksi noista ei-julkaistuista oli Trigger nimeltään..) – muutenhan toi sinkku oli hirveää kuraa (arvostelu myöhemmin). Olin kuitenkin hetken aikaa tuolloin 2002 jo odottavalla kannalla sen suhteen, että kohta Liam julkaisee koko levyn. Mutta ei, mitään ei kuulunut.

Sitten saapui vuosi 2004. Muistan kuinka alkuvuodesta oli juttua jossain Mixmagissa tai vastaavassa Howlettista, ja jutun kuvassa hän piti kädessään uutta The Prodigy -levyä, jonka miksaus oli saatu valmiiksi. Otsikko oli jotenkin ”I bet you wanna hear this..” tai vastaavaa. Tottakai, kiima nousi. (Täytyy ymmärtää, että allekirjoittaneen The Prodigy -hekuma lähenteli jo puolittaista sairautta noina vuosina, onneksi sentään vähän laski vuoden 2002 kura-sinkusta…)

Levy ilmestyi elokuussa. 23.8. tarkalleen. Muistan päivän hyvin, sillä tasan kaksi kuukautta tuon jälkeen olin Tukholmassa The Prodigyn keikalla.. Voi kuinka pettymys levy olikaan. Jossain Liam hehkutti kuinka hän oli tehnyt levyn lähes kokonaan Reason-musasoftalla – tämä oli tätä uutta läppäriaikaa, joka onneksi oli paljolti ohimenevää. On ihan selvä, että seitsemän vuotta odotettu levy ei voi olla mitään muuta kuin pettymys, mutta jotenkin silti kyseinen AONO vain jätti todella valjun maun suuhun. Levyllä ei ole oikein mitään ihmeellistä, tää kuulostaa todella tasapaksulta ja innottomalta – juuri sellaiselta kuin kokonaan musasoftalla tehty levy (ja vielä Reasonilla – softalla jota itse testailin samoihin aikoihin todeten sen kivaksi leluksi!) voi kuulostaa.. Girls, Memphis Bells ja You’ll Be Under My Wheels toimivat, mutta eivät nekään kovin hyvin..

Onneksi The Prodigy tuli takaisin paremmalla levyllä, tämä on karseaa kuraa.. Pisteet 28

 

Nelly Furtado – Loose (tuplavinyyligatefold)

Nimi: Nelly Furtado – Loose (tuplavinyyligatefold)

Vuosi: 2006

Ostopaikka: Swamp

Kappaleet:
1. Afraid
2. Maneater
3. Promiscuous
4. Glow
5. Showtime
6. No Hay Igual
7. Te Busque
8. Say It Right
9. Do It
10. In God’s Hands
11. Wait for You
12.All Good Things (Come to an End)

Voi hitto miten minä aikanani vihasin Nelly Furtadoa. Sitä inhoa ja yököttävyyttä on vaikea edes sanoiksi pukea, ehkä lähimpänä sen ”aaaimlaikäbäärd” -lurituksen karmeutta on nykyinen vihani Jukka-Poikaa kohtaan – ei siis puhuta millään mittakaavalla pienestä vihasta.. Sitten tapahtui jotain. Ei, en puhu omasta musiikkimaustani, tai mistään muustakaan itseeni liittyvästä, vaan Timbalandista. Tuo suurin kultasormi sitten Pharrellin ja Chadin tuli midaan kosketuksineen. Vihani oli loppunut.

Nelly Furtadon Maneater alkoi soida joskus keväällä 2006 radiossa, ja kyseinen renkutus otti välittömästi otteeseensa. Olin vain täysin myyty tuolle typerälle, vihattavalle, ärsyttävälle ja kaikin puolin tuskaiselle renkutukselle, joka muuttui jokaisella kuuntelukerralla karmeaksi korvamadoksi. Silti siinä oli jotain. Muistan jopa kuinka kerran bussissa matkalla Atalaan vanhemmille bussin takaosassa pissikset hoilasivat porukalla tuota – yritin vihata, mutta en tosissani pystynyt. Timbaland oli vienyt mukanaan.

En ostanut levyä ennen seuraavaa talvea, mutta siinä vaiheessa olinkin jo saanut tuta tuon hittinikkarin taidon, sillä eihän tältä levyltä säästynyt kukaan. Pidettiin joku klubi-ilta, menin painattaan julisteita samalla reissulla ja muistan kuinka istuin tuolloin myöhään syksyllä auringonpaisteessa Pyynikintorilla odottaen painatusta ja fiilistellen ostamaani tuplaplättyä.

Miltä tuo levy sitten tuntuu? Hyvältä. Edelleen. Levyllä on hyviä koukkuja, upeita kokonaisuuksia ja puhdasta kaupallista poppia. Erityisesti Promiscuous, Maneater ja Do It ovat omia suosikkeja. Tämä on osa tuota pyhän Timbalandin kolmikkoa (muut Justinin kakkoslevy ja herran oma ”sooloalbumi”), ja ehkä niistä kevyin ja kivoin kokonaisuus. Timbalandin ominaissoundi on vaan niin huikeaa – sellaista hyvin hyvin haurasta napunapua aivan liian monikerroksisina kokonaisuuksina, mutta aina hetkittäin huikeaa tavaraa! Ehkä hiukan aika tässä(kin) levyssä näkyy, mutta ei se paljon haittaa.

Enemmänhän tässä on kyse kokoelmasta keskinkertaisia ja vähemmän keskinkertaisia ralleja, mutta silti mennään voiton puolelle. Diggaan edelleen, mutta näin hetken tauon jälkeen ei ehkä ole niin supersettiä kuin muistoissani. Siitäkin huolimatta, ja ehkä juuri siksi, pojoja ropisee.

Pisteet: 72

 

Pekka Streng – Kesämaa (cd-albumi)

Nimi: Pekka Streng – Kesämaa (cd-albumi)

Vuosi: 2006

Ostopaikka: Ei mitään mielikuvaa

Kappaleet:
1. Mimosaneito
2. Kaukana
3. …ja Tuittu ruusut sai
4. Perhonen
5. Auringon lapsi
6. Kanttorinpoika Max
7. Katsele yössä
8. Matkalaulu
9. Roope Hattu
10. Annabella
11. Serenadi
12.Puutarhassa
13.Mutta minä lähden

Pekka Streng hahmona, ja erityisesti hänen toinen ja viimeiseksi jäänyt albuminsa Kesämää, ovat itselle muodostuneet vuosien saatossa hyvin tärkeiksi. Täytyy myöntää, että Strengin kanssa olen hyvin myöhäisherännyt – aikanaan Kesämaa tuli hankittua vasta kun erästä meidän omaa kappalettamme oli Tommin toimesta verrattu juuri Strengin tuotantoon. Onneksi vertasi, jotta sai uuden pontimen käydä hakemassa tämä ihanan taianomainen levy itselle. Elämä ei ole ollut samanlainen.

Strengin kesämaa on jotenkin aivan huikea kokonaisuus – noin puoli tuntia taianomaista kevyttä rallattelua, jonka voisi aivan hyvin leimata suoraan ”lastenlauluiksi” ja antaa olla vaan. Kyseessä on kuitenkin monipuolinen psykelevy, jossa jotenkin vahvasti on läsnä Strengin tietty unenomainen lapsenusko. Oh hoh, nyt tuli typerin lause ikinä..

Muistan kun hain  tämän levyn – olin jo vähän briiffannut itseäni Strengin kohtalosta, ja siitä kuinka kyseinen albumi jäi tämän nuorena sairauteen kuolleen kynäniekan viimeiseksi albumiksi. Olin jotenkin todella yllättynyt siitä, miten omalaatuinen levy on kyseessä; levy soi soittimessa yhä uudestaan, ja tuntui kuin siitä olisi aina löytänyt jotain uusia asioita. Aikanaan kuunneltiin kommuunissa tuota keittössämme useita kertoja peräkkäin Niilon kanssa eikä voitu kuin hiljentyä tämän suuren kokonaisuuden rinnalla. Levyn mukana tullut vihkonen valaisi vielä lisää sitä tilannetta, kuinka Streng tiesi jo levyjä tehdessään elämänsä päättyvän pian.

Albumin koskettavimmat kappaleet ovat Katsele yössä (se kohta kun huilu tulee mukaan, on jotain suurinta mitä tässä maassa on koskaan tehty – itken yhä edelleen lähes joka kerta), Matkalaulu (kun Pekka nousee katolle junanvaunun kaiutetulla laululla, tuntuu kuin itsekin pitäisi nousta ylös ja mennä kirjaimellisesti tuonne IC:n katolle)  ja Mutta minä lähden (vaikka kyseessä on toisen teksti, niin tietäen tilanteen voi tätä levyn lopetuskappaletta pitää eräänlaisena elämään jäävänä ”so long and thanks for all the fish” -tervehdyksenä).

Strengin Kesämaa on yksi henkilökohtaisesti tärkeimmistä albumeista – tieto Strengin tilanteesta levyä tehdessä on jotenkin hyvin puhutteleva, tuntuu kuin tämä olisi tehty omalle pojalle henkilökohtaisesti, mutta sitten taas toisaalta levy kestää kauniisti aikaa. On vaikeaa antaa tällaiselle pisteitä, mutta luotan omiin aisteihini. Pisteet 94

 

Manic Street Preachers – This Is My Truth Tell Me Yours – cd-albumi

Nimi: Manic Street Preachers – This Is My Truth Tell Me Yours (cd-albumi)

Vuosi: 1999

Ostopaikka: Ruotsinlaiva, tuliainen

Kappaleet:
1. The Everlasting
2. If You Tolerate This Then Your Children Will Be Next
3. You Stole The Sun From My Heart
4. Ready For Drowning
5. Tsunami
6. My Little Empire
7. I’m Not Working
8. You’re Tender and You’re Tired
9. Born a Girl
10.Be Natural
11.Black Dog On My Shoulder
12.Nobody Loved You
13.S.Y.M.M.

Muistan miten hankin tämän levyn. Meidän porukat oli lähdössä ilmeisesti vaan ruotsinlaivalle (tai jonnekin Ruotsiin kuitenkin), ja kysyivät onko jotain levyä jonka haluaisin tuliaisena. Noh, silloin tuli katsottua jonkun Suosikin/Soundin takakantta, josta löytyi tämä kyseinen listoilla siihen aikaan viihtynyt albumi. Ei muuta kuin siitä tämä kiitos, ja niin tuo sitten saapui. Selkeästi tuo oli ennen suuren brittipoppi-innostuksen alkua – eräänlaisena lähtölaukauksena voidaan jopa pitää. Ehkä…

TIMTTMY on kyllä vekkuli levy. Se on todellinen hittilevy, jonka tekstit kuitenkin ovat hyvinkin pohtivia ja syvällisiä. Siinä on valehtelematta kuusi ekaa biisiä pelkkiä hittejä, näin ainakin itse ajattelen. Jotenkin tuo koko levy tuntuu sellaiselta MSP:n ”tehdään tällainen levy jonka jälkeen ei enää tarvitse rahaa miettiä” -albumilta – ovathan nuo sävellykset täynnä koukkuja ja tarttuvia melodioita. Tätä yleisfiilistä vielä vahvistaa tuo ”poikabändinä rannalla valkoisissa kuteissa” -look kannessa. Onneksi levy on kuitenkin hieno ja aikaa kestävä kokonaisuus, sillä siinä missä Oasikset ja muut ehkä hieman kärsivät aikakauden soundistaan on tämä levy kestänyt aikaansa jo kohta 14 vuotta.

Alkusingle aikanaan räjäytti itseltä pankin – IYTTTYCWBN (ehkä meni oikein..) kasvottomine ihmisineen ja neonvaloilla koristelluine lavasteineen vaan puhutteli tuossa ysärin lopun pöhössä aika paljon. ”Gravity keeps my head down, or is it maybe a shame […] If I can shoot rabbits, then I can shoot fasists”.. Kaunista, edelleen. Silloin aikanaan angstisessa nuoruudessa vielä kauniimpaa. Levy on paksu paketti, 13 kappaletta angstia kauniissa kuorissa – ei oikein välttämättä jaksa sillä levyn vaatimalla pieteetillä koko pakettia kerrasta aina kahlata. Nykyään kuunneltuna yllättäen ”Black Dog on My Shoulder” on itselle se iskevin kappale. Kaunista, niin kaunista.

JDB on hieno esiintyjä, tämä vie osaltaan sinne vuoden 2001 livekeikkaan, Ready for Drowning toimii yhä edelleen myös, hyvin kulunut levy mutta hieno paketti. Liian pitkä vaan. Ehkä.

Kesällä pisteitä 80

 

Päivitys viivästynyt, mutta tästä jatketaan

Kesäloma ja muu oikea elämä on tullut vähän tämän kirjoittelun esteeksi, mutta onneksi niistä on nyt selvitty ja projekti on jälleen vauhdissa. 🙂

 

Belle & Sebastian – Books EP – cd-ep

Nimi: Belle & Sebastian – Books EP (cd-ep)

Vuosi: 2002

Ostopaikka: Swamp, Tampere

Kappaleet:

1. Your Cover’s Blown
2. Wrapped Up In Books
3. Your Secrets
4. Cover (version)

Tän ep:n mä muistan. B&S:n keräily oli siinä vaiheessa, että lähes kaikki Jeepster-ajan sinkut ja ep:t oli jo kerätty, mutta levyjä ei ekoja kahta lukuunottamatta tullut ostettua. Toki siis tämäkin piti hankkia, kun kerran kesällä 2002 julkaistiin. Muistelen, että kävin ensin Platassa, mutta sieltä oli loppunut pari päivää julkaisun saapumisen jälkeen, mutta Swampista sain sitten viimeisen. Elämän pieniä iloja.

Books EP kokonaisuudessaan visuaalista ilmettä myöten on jotenkin todella aikansa kuva ainakin itselle. Tuo oli juuri sitä aikaa, kun kaupunki oli täynnä niitä pallomekkotyttöjä. Ja sitä sellaista tweed-poppailua. Ihanaa naiviutta, ainakin itsellä. Jotenkin tällainen Stuart Murdochin puoliperversseillä lyriikoilla ryyditetty ihana nössöpoppi toimi siihen yhtälöön täydellisesti. Sit tää kotelokin, täydellinen värimaailma ja ihana kokonaisuus. Kaunista edelleen.

Your’s Cover Blown oli yhteen aikaan varmasti soitetuin kappale stereoissani, siinä kieltämättä mennään hienosti osasta toiseen. Tosin enää ei iske niin lujaa kuin silloin, jotenkin tää vie mut just sinne vuoteen 2002.  Nimibiisi on kaunis poppis, mutta erityisesti Your Secrets toimii näin vuonna 2012, tykkään tuosta meiningistä. Vikana oleva remix jää vähän pliisuksi myös.. En tiedä, tää on todella puhutteleva aikansa kuvaus ja tuo paljon muistoja mieleen, mutta ei tämä yhtyeen paras ep ole. Kiva lisä silti hyllyssä.

Pisteet: 64

 

Oasis – Roll With It – cd-single

Nimi: Oasis – Roll With It (cd-single)

Vuosi: 2000

Ostopaikka: Swamp, Tampere

Kappaleet:

1. Roll With It
2. It’s Better People
3. Rockin’ Chair
4. Live Forever (Live at Glastonbury ’95)

Olla 18 jälleen. Löytää Oasis. Tajuta, että nää mulkut Manchesterista on nerokkainta, mitä maa päällään kantaa. Ymmärtää, että Noel ikäänkuin puhuu just mulle, ja että Liam on mulkku siksi että sillä on vaan varaa. Esittää kaikille tyypeille, että ”joo joo mutku tää on oikeesti hyvää musaa..” ..tut oo, tässä on vaan munaa. Nää sällit tekee mitä tahtoo, ja näin viisi vuotta myöhemminkin tää tuntuu ajankohtaiselta. Osuu angstiseen teiniin. Pussikalja, Oasis, vapauden kesä. On vaan musiikki. Keräämisvimma, viikottain Swampissa. Aina Oasista ja muuta mukaan. Tullut obsession kerätä kaikki näiden sinkut. Tuntuu kuin kaikki mitä nää on ikinä julkaissut olis vaan parasta ikinä. Sitten Ruisrockin keikka, jäätyminen, skippaaminen, harmitus. Dsaa. Mut nää levyt pyörii. Kesä jatkuu ikuisesti. Bonehead nauraa sinkun kannessa, mut hei sori, mä tiedän jo vuonna 2000 että et sä enää oo bändissä.

Roll With It on itselle kyllä yksi isoimmista sinkuista näiltä, ei ollut eka Oasis-sinkku, mutta aika alussa kuitenkin. Jotenkin näissä neljässä kappaleessa tiivistyy koko Oasiksen nerous; koukkuinen a-puoli, vekkulin pohdiskeleva It’s Better People Noelin laulamana, Rockin’ Chair – yksi parhaista Oasiksen b-puolista, sitten vielä huumehöyryinen viimeinen liveveto – Liam aukomassa päätä rokkikukkona. Aijai, tämä kyseinen single laittaa aina kävelyn pari astetta enemmän takakenoon ja pidentää askelta. Fuck all, because I can.

It’s Better People on kyllä levyn helmi näin ajan jälkeen kuunneltuna, hyvää pohdintaa ihmisistä ja maailmasta. Päivän wtf-moment kansikuvasta – tv:n johdot hiekassa ja taustalla Blackpool Pier.. On varaa.

Pisteet 76

 

I Bet You Look Good on the Dancefloor – cd-single

Nimi: Arctic Monkeys – I Bet You Look Good on the Dancefloor (cd-single)

Vuosi: 2005

Ostopaikka: Swamp, Tampere

Kappaleet:
1. I Bet You Look Good on the Dancefloor
2. Bigger Boys and Stolen Sweethearts
3. Chun-Li’s Spinning Bird Kick

Ensimmäinen Arctic Monkeys. Iso hetki. Muistan, että kävin hakemassa tämän yhdellä niistä lukemattomista kierroksistani Swampista, oli tainnut tulla sinne cd-single -hyllyyn. En ollut kuullut kappaletta kuin kerran tai pari, mutta kyllähän NME:n nettisivut ja muut vastaavat hype-mestat olivat tätä nuorten poikien yhtyettä hehkuttaneet. Ehkä vielä silloinen kassatyttöurani jotenkin loi kivan connectionin tuohon angstaavaan off licencen myyjätyttöön.

Onhan tää ihan käsittämätön debyyttisingle (ei, en laske sitä poikien omakustannetta mukaan) yhä edelleen, en voi olla nytkymättä tämän tahtiin nykyisinkään. Aikanaan ensimmäinen fiilis tästä kaikesta oli ehkä sellainen ”hitto nää on nuoria” -masennus, kun tajusi että neljä vuotta nuoremmat sällit pystyy vääntää näin valmista ja aikuista musiikkia.

Aloituskappaleen hassuille diskotansseille naljaileva sanoitus puhuttelee vieläkin, ja se tapa millä mennään eteenpäin on vaan niin huikeaa. Kakkoskappaleen ”ei kato, ei oo väliä vaikka se tyttö lähti kendojanarin matkaan, oot parempi ilman sitä” -itsellevalehtelu on jotenkin kovin hellyyttävää kuunneltavaa. Siinä parikymppinen mies avautuu maailmantuskastaan. Voin niin nähdä rujon Sheffieldin murjomat pojat avautumassa toisilleen. 🙂 Singlen lopettava, rumpukonetta ja toiston voimaa palvova (ehkä jopa Oasiksen Swamp Songin tasolle nouseva) instrumentaali on myös hyvin kestänyt aikaa. Loistava paketti yhä edelleen! Ah, hieno muistella ja miettiä miten jotenkin aavisti että tämä on vasta alku suuremman…

Pisteitä miettiessä tajuaa, että eihän tässä timantti ollut vielä parhaimmillaan, mutta aika hyvänä kuitenkin. Siksi pisteitä 67

 

Waiting For The Sirens Call – cd-albumi

Nimi: New Order – Waiting For The Sirens Call (cd-albumi)

Vuosi: 2005

Ostopaikka: Platta, Tampere

Kappaleet:

1. Who’s Joe?
2. Hey Now What You Doing
3. Waiting for the Sirens’ Call
4. Krafty
5. I Told You So
6. Morning Night and Day
7. Dracula’s Castle
8. Jetstream
9. Guilt Is a Useless Emotion
10. Turn
11. Working Overtime

Muistan miten paljon tätä levyä odotettiin. Tapsan kanssa oltiin useita kuukausia ennen levyn saapumista ihan täpinöissä uuden New Order -levyn takia – olihan kyseessä ensimmäinen NO-levy, joka ilmestyi sen jälkeen kun yhtyeestä oli tullut molemmille isointa ikinä! Muistan kuinka uudelleen ja uudelleen kuunneltiin huonolaatuiselta striimiltä BBC Onen lähetystä, jossa soitettiin levyn ensimmäinen sinkku (Krafty) ensimmäistä kertaa, ja kuinka spekuloitiin tunteja biisilistalla sen ilmestyttyä. Ah, kyseessä oli todellinen odotuksen talvi ja kevät, sillä tämä klassikko julkaistiin maaliskuun lopulla 2005.

Huvittavin muisto tähän levyyn liittyen tapahtui noin viikkoa ennen albumin ilmestymistä, kun menimme Plattaan lähes päivittäiselle kierroksellemme selailemaan levyjä; kauppaan oli tullut WFTSC:n promo-versio, joka oli juuri tuolloin soimassa taustamusiikkina. Oli tehty selväksi monissa keskusteluissa kauppiaiden kanssa, että me olimme odottamassa levyä kuin kuuta nousevaa, ja että emme vahingossakaan halunneet kuunnella nettiin vuotaneita ennakkoversioita, vaan odotimme fyysisen levyn haltuumme saamista. Niinpä tuolloin saapuessamme kauppaan ajoi Arska meidät kaupasta ulos, jotta emme vahingossakaan tulisi tätä herkkua etukäteen kuunnelleiksi. Ensimmäinen ja ainut kerta, kun on levykaupasta käännytetty heti ovelta ulos.

Noh, sitten se päivä saapui: 28. maaliskuuta, kello oli vähän vaille kymmenen, olimme Platan ovella jonottamassa tuota albumia (ei varmaan yllätä, että olimme ainoat kaksi tuolla jonossa). Ovi auki, levyt nipusta, rahat tiskiin, levyt kouraan. Hypättiin Tapsan autoon ja mentiin hänen luokseen, autossa ei tietenkään voinut levyä vielä kuunnella. Muistan miten istuttiin alas, levy soittimeen, kahdesti läpi ja sitten Tapsan piti lähteä töihin (minä ehdin vielä kolmannen kerran kuunnella ennen oman työvuoron alkua). Levy kieppui useita kertoja seuraavien viikkojen aikana soittimessa, olihan se kaikin puolin iso juttu. Samana kesänä sitten nähtiin Ruotsissa Arvika-festareilla ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan kerran New Order livenä, huikea keikka ja huikea vuosi.

Mitä sitten itse levystä mieltä? Levy on hyvä kokonaisuus – siellä on muutamia täytekappaleita, mutta vain todella harvoja. Nimibiisi ja Krafty iskevät lujaa, ensimmäisiä kahta kappaletta popitan vielä nykyisinkin täydellisinä liikkumiskappaleina aamuisin, Working Overtimessa on enemmän munaa kuin hevirok-bändeissä yhteensä, Quilt Is a Useless Emotionkin toimii mainiosti. Näin jälkikäteen huvittaa Ana Matronicin roudaaminen Jetstreamia täydentämään, mutta kai tuolla tuolloin pyrittiin jotain uutta yleisönosaa kosiskelemaan. 🙂

Harmillista levyn kannalta on, että Turn ei koskaan nähnyt päivänvaloa neljäntenä fyysisenä sinkkuna levyltä – tästähän on kuultavissa Singles-kokoelmalla jopa tuo lyhennetty versio, mutta julkaisu ei sitten koskaan konkretisoitunut. Omina kohokohtina levyllä ehdottomasti ovat ensimmäisen kappaleen kohta, jossa rummut alkavat naputtaa alussa ratsastavaa komppia, ja nimibiisin laulun ja basson eräänlainen kaksiääninen ”laulu” – ne soljuvat niin täydellisesti yhteen! Phil Cunninghamin mukanaolo kyllä kuuluu kitarajuttujen määränä, mutta ainoastaan positiivisessa mielessä.

Mitä sitten pisteiksi? Hmm.. Tämä on perusvarmaa kauraa, parempaa kuin odotin, mutta en koskaan ole nostanut tätä New Orderin suurten levyjen joukkoon.

Pisteitä 78